perjantai 9. syyskuuta 2016

Koneita käynnistellään

    Salpalinja trail run juostiin 28.8 Lappeenrannassa. Juoksin 9 km kisan ja sija 5./50. Koko kesän treenanneena ajattelin saada vaihtelua ja puristusta tällaisen treenin avulla. Otin tapahtuman kovana harjoituksena ja sellaisena se toimikin mainioisti. Salpalinjaa vaan en kerennyt reitillä näkemään, muutama hieno saimaamaisema vilahti sivusilmässä.
    Suunnistuksen sotilaiden SM kisattiin Joutsenossa 6.9. Kesän kahdeksas suunnistus kerta, ja hopealle! Vauhti on kohdallaan, mutta todella vaikea pysyä kartalla tämän hetkisessä vauhdissa. Läheltä kävikin ettei yksi rasti jäänyt hakematta!
    Se valjakkourheilun ulkopuolelta, nyt asiaan eli Jämille lähdetään parin viikon päästä ja SM canicross Jouensuussa siitä sitten perään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sitten onkin taas Jämin kisojen vuoro. Myös EM kisa reissu on lyöty lukkoon ja tämä tiimi matkustaa lautalla Saksaan ja siitä autolla Britaniaan.
    Koirat ovatkin päässeet jo vetotreenien makuun, kaikessa rauhassa.
Urho and appletree
Translation: Getting ready for competitions. And it´s real, we are heading EC Great-Britain!
-H


perjantai 26. elokuuta 2016

Sponsori haaveet

    Yle kirjoitti urheusivuillaan kuinka Rovaniemen kaupunki oli palkinnut ja tukenut näin paikallisia huippu-urheilijoita. Useita MM mitaleita voittanut valjakkourheilija sai tukea 5000 euroa. Todella hieno hatun noston arvoinen asia Rovaniemen kaupungilta. Laji on pienen huojuvan liiton alainen, eikä moisia tukia olisi sieltä koskaan mahdollista saada. Valjakkourheilussakin maailman huippu on armottoman kova ja sinne huipulle pääseminen todellisen työn takana. Ja työllä nyt tarkoitan treenitunteja.
    Rahaa kuluu kisareissuihin, kulkupeleihin, huoltoon. Ihan samoihin asioihin, kuin muillakin maailman huipulla omissa lajeissaan urheilevilla. Moni voisi sanoa, ettei treenaamiseen kulu rahaa. Ei toki, jos treenataan talon takana metsäpoluilla mummofillarilla. Mutta se ei kertakaikkiaan urheilun maailman huipulla riitä. On lähdettävä treenaamaan ja hankkimaan kokemuksia.
    Canicross lajina vaatii juoksuharjoittelua valtavasti. Ennen töitä, töiden jälkeen harjoitellaan. Vapaapäivät tietenkin käytetään niihin kovimpiin ja pisimpiin harjoituksiin. Loma viikolle vedetään kova viikko tietenkin. Onneksi valmentaja suunnittelee kuorman sopivaksi, joten ei hätää. Tavallisista töistä ansaittu palkka laitetaan kisareissuihin. Ja tiukalle menee. Asiathan ovat kuitenkn hyvin ja saan urheilla. Mutta saan myös unelmoida: kaksi Rovaniemen kaupungin kaltaista sponsoria/ tukijaa ovat unelmissani, silloin pääsisin kisojen lisäksi leirille, kuten muut tavoitteellisesti harjoittelevat urheilijat.
    Tavoitteeni ovat edelleenkin MM kisoissa 2017.
Translation^
-H

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kovalla treenillä kohti syksyä

    Se hetki vuodesta kun juoksutreenit on kovimmillaan. Vedot pitkiä ja raastavia ja viikossa kilometrejä ropisee. Lihaksia kolottaa ja nivelet huutaa hoosiannaa. Ekat kisailmot syksyn sulanmaan kisoihin on lähetetty ja vapaa toiveet töistä anottu. Jämin syyskisassa 24.-25.9 ollaan mukana ja siitä syksyn kisailut käyntiin. Hox pox, murina racing teamillä tänä syksynä KAKSI kisakoiraa tikissä! #nortindon #julussasurho
    Mielessä pyörii toki tämän vuoden isoimmat kisat, EM Britania. "Hyvä ajatus" oli lentää Britteihin samalla hyväksi havaitulla kaavalla, kuin kaksi vuotta sitten Ranskaan. Vaan koiran lennättäminen Britaniaan ei onnistukkaan noin vain. Homma tökkäsi todella tiukkoihin eläinkuljetus sääntöihin. Britaniaan ei voi lennättää koiraa matkustajakoneen mukana ruumassa. Vain cargokoneella, eläinten kuljetukseen erikoistuneella lentoyhtiöillä voi saada koiran lentämällä maahan. Pitää myös olla tarkkana mistä Britaniaan tulee, vain tietyissä paikoissa on mahdollista tarkastaa eläin ja tuoda se maahan. Aina on vaihtoehto ajaa autolla, jos omia lentoja ja koiran cargolentoa ei saada natsaamaan. Kisamatkan järjestely ei siis todellakaan ole helppo homma! EM kisat on mielestäni tärkeä veto matkalla kohti MM kisoja, mutta jos järjestelyissä ja matkustamisessa seinä nousee vastaan, ei sille voi mitään. Vielä suunnitellaan, vielä järkkäillään.

Translation: Heading autum offsnow dograces, training hard!
-H

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Synttärilahja

    TUHANNET KIITOKSET tälle rakkaalle poppoolle, jotka mukana olivat! Tallipäälikön siivu ollut valtava, joten erityiskiitos siitä. Vanhetessa se vauhti vaan kasvaa...
Siinä se odottaa, uusia seikkailuja

Kortissa  Kekkonen <3
Translation: Happy birthday to me. Amazing present from my loved ones!
-H

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Rastiviikkoa vaihteluksi

    Fin-5 rastiviikko järjestettiin Haminassa 10-16.07. Viisi osakilpailua ja yksi kuntosuunnistus sprintti. Sunnuntaina kisattiin pitkä kisa Turkialla. Viikolta jäänyt väsymys painoi eikä rastit sattuneet kohdalle. Miten kulku voi olla noin huonoa, vaikka kunnon pitäisi olla vähintään ok? Mieltä kaihertaa ja harmittaa. Maanantain keskarilla Turkialla sama meno jatkui. Olin pettynyt.
    Tiistaina rallittelin verkkaksi 3km sprintin karhulan keskustassa "posso"kartalla. Pääsarjat kisasivat sprintin Haminan keskustassa.
    Keskiviikkona kisattiin pitkäkisa Onkamaalla. Mainiota maastoa. Torstai jäi välipäiväksi ja perjantaina suunnistettiin keskimatkaa. Lauantain pitkäkisa olikin viimeinen osakilpailu. Huvitus suunnistamiseen ei ollut korkeimmillaan ja pää kaipasi unta. Tässä kisassa muista suunnistajista oli minulle apua ja haahuilu ja harhailu jäi vähemmälle.
    Suunnistelun jälkeen paluu arkeen ja juoksupainoitteiseen treeniin. Näin paskoista kisasuorituksista ei ihan heti palaudu. Siis henkisesti.
    Koirat voivat hyvin ja ovat viettäneet lepopäiviä, pari lenkkiä vapaana. Murren murkinalta tuodut tuliaiset ovat ilahduttaneet porukkaa:



    On ollut siistiä seurailla veljen ja muutamien muiden tuttujen edesottamuksia hienoissa urheilutapahtumissa kuten Tahko mtb, nutsPallas, vaarojen maraton ym. Hienoja suorituksia ja kovia vetoja!
Translation: Orienteering week at Hamina. I realy suck. Dogs are fine, eatin bones, running free.
-H

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Mutaa ja pusikkoa

    Jukolan viesti kuuluu joka kesään. Takana taitaa nyt olla 14 venlojen viestiä. Tuossa ajassa tapahtuma on kasvanut valtavasti ja näin muuttanut muotoaan. Tällä kertaa viesti järjestettiin Lappeenrannassa ja lupaiduin oman venla ankkuroinnin lisäksi varsinaiseen Jukolan viestiin viidennelle osuudelle tuuraamaan seuran värejä.
    Tallipäällikkö oli tulossa nauttimaan tunnelmasta myös. Lauantai aamuna se suunnitelma muuttui, kun puhelimessa kysyttiin tuuraajaa erään työporukan joukkueeseen.Tallipäällikkö oli myyty! 6-osuus sunnuntai aamuna kutsui metsään.
    Venlojen ankkuri osuudella matkaa oli 9km. Suunnistus sujui osin todella sujuvasti, mutta myös osin hapuilevasti. Keskiverto minun suoritus siis. Tämän suorituksen jälkeen ponnautimme auton mutapellolta tielle ja lähdimme kotiin huoltamaan koirat ja itsemme.
    Kahden aikaan yöllä kahvia ja puuroa kurkusta alas ja takaisin kisapaikalle. Tovin ehdin jännäilemään teltalla kunnes 5. osuus koitti ja 7,5 olisi mätettävä menemään. Tälle lenkillä kiertoa tulikin, liian nopea rastilta lähtö koitui pahaksi pummiksi. Onneksi kuitenkin hyväksytty suoritus.
    Sen jälkeen alkoikin tallipäällikön taival pusikkoisessa, märässä ja mutaisessa Etelä-Karjalaisessa metsässä. 12,5 km kulki kuitenkin "keveästi". Vuorikauriin lailla ketteräsi loikkinyt mies hymyillen maaliin.
    Luonnetta karaistu. Kelihän suosi tiimiä, sillä ominaisuutemme ovat parhaimmillaan mudassa, sateessa ja tuuleessa.
"harvoin sitä mies näyttää hikinauhassa noin upealta"

Viikonlopun saldo
Tulokset: Hanna venlat: http://online.jukola.com/tulokset/fi/j2016_ve/kilpailijat/152/
Hanna Jussit: http://online.jukola.com/tulokset/fi/j2016_ve/kilpailijat/152/
Jukka: http://online.jukola.com/tulokset/fi/j2016_ju/kilpailijat/1375/

Tänään maanantaina raavin KipuStopin ovea, palauttava hieronta ja huomenna taas radalla! 

Translation: Very muddy, very rainy and very windy Jukola relay done. Team commander also did good job first time in Jukola relay.
-H

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Maastojuoksua

     Torstaina 9.6 kisattiin sotilaiden maastojuoksun SM Vekaranjärvellä. Lyhyt matka, 2 km olisi juuri passeli kova treeni minulle. Ja lappu rinnassa tulee otettua aina paremmin tehoja irti. Keli oli pahin mahdollinen, vesi sadetta ja tuulta. Paikalle päästyäni lämpömittari näytti +6 ja vettä roipi vaakatasossa kuuroina. Verkkasin alkuun melkein tunnin, vaan ei toiminut. Vauhti oli alusta saakka todella kova ja ekalla kilometrilla jalat heittivät hapoille ja loppu oli hankala. Silti toisena maaliin.
    Alkuverkkaan ja kisaan valmistautumiseen tarvitsee nyt panostaa. Aina ei voi lähteä vasemmalla kädellä ruiskaisemaan aamupuuron ja kahvikupin voimalla. Verkassa vedot ja venytykset kohdalleen. Verkkaan tulee varata aikaa ja se tulee suunnitella paremmin minulle sopivaksi. Nyt olisi hyvät vinkit tarpeen.
    Kylmä ja kostea keli vaikeuttaa lämmittelyäni ja kisaa. +15 kelillä ei ongelmia tule, mutta kun mennään alle +10 asteen on lihaksia vaikea saada "hereille". Kisassa ekalla kilometrilla puutuvat ja hapottavat jalat tuntuvat huonosti lämmitellyiltä, vaikka verkkaa oli takana melkein tunti. Tässä ajatuksen aihetta syksyn kisoihin, jotka käydään varmasti taas viileissä keleissä. Mielessäni on jo EM kisat ja paikka, Britania. Varmasti kylmää ja kosteaa luvassa.
    Seuraavaksi nokka kohti Jukolan viestiä Lappeenrannassa! Aivot tulee kytkeä suunnistusmoodiin ja katsotaan kuinka kulkee.

Lisää tätä
http://www.kestavyysurheilu.fi/hiihto/13316-ristomatti-hakola-peittosi-olli-markus-taivaisen-sotilaiden-maastojuoksukilpailussa

    Translation: Military cross-country competition and 2nd place. Next Jukola relay!
-H