IFSS maailmanmestaruuskisat Ruotsin Nybrossa

 Belgian kisojen ja uusien kokemusten jälkeen oli suunnattava suoraan kohti Ruotsia ja meille jo tuttua kisapaikkaa Nybrossa. Vuosi takaperin olimme koirajuoksun EM-kisoissa samassa paikassa, rata ja sen profiili oli tiedossa. Se, että tuntee kisaradan jo ennalta, tuo jonkinlaista mielenrauhaa kisaan valmistautumiseen.
    Olen vuosia juossut canicrossia ja päässyt kilpailemaan arvokisoihin. Tänä vuonna minulla oli a-maajoukkue paikka MM kisoihin, sillä olin voittanut canicrossin suomen mestaruuden. Viime vuosina olen myös potkinut kicbikella jonkin verran, koska juoksu kilometrejä on ollut pakko vähentää vammojen vuoksi ja korvaavaa on pitänyt tehdä tilalla. Kikbikella kisaaminen on kivaa, mutta vaatii vekottimen tuunausta kisakuntoon. Koen myös, että iso Urho koira on hyvä kikkari koira vauhdiltaan ja sillä on parempi motivaatio juosta vauhdikkaampaa lajia kuin canicross, joka on koiralle haastavaa hitaan keskinopeuden vuoksi. Suomessa kikbike ja canicross SM ovat samana viikonloppuna, joten aina pitää valita jompikumpi ja vieläkin sydän on sykkinyt enemmän canicrossille, mutta katsotaan tulevaisuutta kädet levällään.
    Ruotsin kisat menivät rutiinilla, ensimmäisen päivän starttia tulee näissä isoissa kisoissa jännitettyä valtavasti, tällä kertaa jopa liiaksi. Molemmilla vedoilla koira hyytyi loppua kohden ja kaksi viimeistä nousua jäi minun reiden varaan. Ikävä kyllä voima oli kadoksissa, ja tuntui tahmealta. Lopullinen MM sija oli 20.

Rullaava askel kadoksissa

    Silti, takana on hieno vuosi. Kiitos Team Kainpo ja Murren murkina! Hienoja kisoja ja vielä hienompia hetkiä harjoittelun parissa. Nyt on aika taas miettiä, hengähtää, ja suunnata katsetta vuoteen 2020.


   Translation: 20th place at IFSS WC canicross.
 
 

Uusia kokemuksia Belgissa

    Kainpo tiimin ja muutaman muun aktiivisen suomalaisen kilpaurheilijan kanssa oli herännyt keskustelua suuremmista kilpailuista euroopassa. Sosiaalisen median ja ulkomaalaisten kilpaurheilijoiden kautta olimme seuranneet jo pitkään ICF:n eli international canicross federationin isoja kisoja euroopassa. Suomi ei ole ollut tämän liiton jäsen koskaan, eikä kukaan ennen meitä ollut lähtenyt ajamaan asiaa liittyäksemme tähän liittoon. Kesän aikana suunnitelmat selkenivät ja muutama aktiivinen toimija hoiti asiaa erinomaisesti ja Suomen edustajille tuli mahdollisuus päästä mukaan ICF:n euroopanmestaruuskisoihin Belgian Chevetogneen.
    International canicross federationin kisoissa on vain yhden koiran luokat eli koirajuoksu, koirapyöräily ja kickbike. Luokkia pääsarjan lisäksi ovat veteraanit ja nuoret. Radat ovat näissä kisoissa aina olleet teknisiä ja todella haastavia, verrattuna siihen mihin olemme suomessa tottuneet. Suomessa turvallisuus ajattelu on viety äärimmilleen, ja järjestäjät pelaavat ratojen suhteen varman päälle. Radat suomessa ovat tasaisia, leveitä ja mutkat loivia. Euroopassa kisatessa on syytä valmistautua kaikkeen. Siis kaikkeen. (irtokoirat, 180´ mutkat, kinttupolut, seinänousut, ojien ylitykset.)

Kovat sateet tekivät alustasta haastavan.

    Sinne me siis lähdettiin, kisattiin ja ollaan taas monta kokemusta viisaampia. Osallistuin canicross ja DS luokkiin. Kisoissa oli yli 800 osalistujaa, suurimmat kisat missä olen koskaan ollut. Kilpailut olivat kaksi päiväiset (la jasu) ja alkoivat molempina aamuina heti aamusta, kahdeksalta, jolloin juuri ja juuri oli valoistunut. Kickbike luokat lähtivät ensimmäisinä, sen jälkeen pyörät ja viimeisinä juoksu. Olimme Belgiassa jo hyvissä ajoin keskiviikkona ja ehdin treenata rataa koiran kanssa, ja ilman koiraa.
    Lauantain ds1 meni tavallaan hyvin, ajoin Urho-koiralla, pysyimme pystyssä ja selvisimme radalta kuudekneksi nopeimmalla ajalla sarjassamme. Keskivauhti ja aika olivat hitaat! Mutta olipahan ratakin haastavin, mitä olen koskaan ajanut. Koko kroppa oli hapoilla kikkarin laudalla tasapainoilusta. Jopa kädet olivat hapoilla, olin puristanut tankoa kuin viimeistä päivää laskiessani mutaisia alamäkiä.
    Iltapäivällä starttasin Topi-koiran kanssa koirajuoksussa. Lähdöt olivat 15 sek välein ja se sujui mielestäni todella kätevästi. Vettä oli taas satanut koko päivän, joten rata oli mennyt koko ajan huonompaan kuntoon. Niin siinä sitten kävi, että jalka lipesi alamäessä ja kaatusin polvilleni koiran vetäessä edelleen. Onneksi selvisin pinta naarmuilla. Hetkeä ennen omaa kaatumistani Ranskalainen huippu juoksija käveli koiransa kanssa radalta pois pidellen olkapäätään. Jule Prins oli kaatunut ja murtanut solisluunsa. Kuivana rata olisi ollut mielettämän hieno. Selvisimme Topin kanssa maaliin, pesin ja paikkasin polven. Sijoitus oli 23./43

Seinänousu

    Sunnuntaina taas aamulla Urho-koira ja kickbike viivalle. Jännitin ajamista ja otin varman päälle. Selvisimme taas radalta ilman kaatumisia, vaikka aika huonikin. Lopullinen sija oli 7.

    Canicross luokat olisivat olleet taas viimeisinä, mutta mietin edellisen päivän kaatumista ja sitä kuinka väsyneet jalkani olivat. Koin riskin loukkaantumiseen liian suureksi, enka enään startannut juoksussa. Päätös oli vaikea, koska halu kisata kisat loppuun oli todella kova.

ajolasit mudassa, help!

Hieno kokemus!

    Kokemuksena todella upea kisa. Olen todella iloinen siitä, että olen jaksanut harjoitella ja päässyt elämään tätä täysillä. Ja noi korat, ne on mahtavia!
 
Translation: Rookies rolling @ICF EC

Koirajuoksun Suomenmestarit!

    Valmistauduin koirajuoksun Suomenmestaruus kisoihin ja oletin, että kilpailu on kaksi päiväinen ja molempien päivien yhteisaika ratkaisee. Toisinaan kisa on ollut kaksipäiväinen, toisinaan vain kerrasta poikki eli yksi kisa. Vasta viikkoa aikaisemmin tarkastin kisakutsusta, että kisa olikin yksipäiväinen ja kerrasta poikki siis. Lauantaina Jämillä olikin jännittävä veto, maalissa olisi jo livetuloksista tieto, kuka vie mestaruuden.
    Lähdin luokan loppu puolella, kisassa oli minuutin väliaikalähdöt. Kisakoira Kekkonen (Julussas MFZ Urho) oli neljättä kertaa edessäni Suomenmestaruus kisoissa. Teimme hyvän suorituksen, radalla pari ohitusta. Viimeisellä kilometrillä olimme molemmat todella kovilla. Koira väsyneenä tipauttanut laukalta raville ja minä perässä vetoliina silti kireällä.
    Voitimme Suomenmestaruuden! Ja katsokaahan näitä muita mitalisteja, hiton kovia mimmejä koirineen!

Kuva: Kirsi Immonen

Maalissa! Kuva:Kirsi Immonen

    Seuraavana päivänä pääsin vielä juoksemaan KVKS 1 joukkueessa SM-viestissä, jossa sijoituimme kolmansiksi. 

Translation: 1st place at canicross Finnish championships with Julussas MFZ Urho

   
   

Syksyn koirajuoksut alkoi Janakkalasta

    Janakkalacross on Hämeenlinnan seudun vesipelastuskoirien jo useaan kertaan järjestämä koirajuoksukisa Janakkalassa. Sinne on kiva mennä ja minulle tuttu ja superkiva juoksu reitti aloitti tämän syksyn kisat. Suomessa canicross kisoja on todella vähän. Lisenssi-, seura- ja osallistumismaksuja kyllä kertyy taas sievoinen summa, ja muutamaa kisaa varten kaikki pitää toki olla kunnossa.
    Molempien koirien ollessa kunnossa, osallistuin Kekkosen kanssa Kikkari eli DS1 luokkaan ja Topi-koiran kanssa canicrossin pääsarjaan DC. Molemmissa matkana oli 5 km. Syksyn mittaan treenasin paljon kickbikella koiria ja olenkin huomannut, että Kekkonen on siinä parhoimmillaan, kun pääsee juoksemaan kovaa. Oltiinkin sarjassa toisia, voitto meni Kaitsulle ja kolmas sija lemppari kisavastukselleni Kirsille. Kirsin kanssa ollaankin totuttu sekunti taistoon, kainpo yhdistetyssä hävisin 4 sekuntia ja tänään voitin 10 sekuntia.
    Canicross luokat olivat päivän viimeisimpiä ja jännäksi tämän kisan teki se, että nyt testattaisi juoksu vauhteja ja kesänharjoittelun onnistumista ensimmäistä kertaa. Lähtölistalta löytyi Hennan nimi ja se juuri minua kiinnostaisi. Henna starttasi minuuttia ennen minua, radan kahdella pitkällä suoralla näin vilauksen Hennan selästä ja sen saalistaminen auttoi puristamaan loppuun saakka. Niin siinä kävi, että voitin canicross luokan ja sain tarvittavaa itsevarmuutta SM-kisa valmistautumiseen.

DS1 kuva: Auvo Kuusinen

Canicross kuva: Auvo Kuusinen

Translation: Season has started!

Kainpo yhdistetty 2019 syyskuussa

    Syksy pyörähti käyntiin ja koiria alettiin treenata kesäkelien viilennettyä. Kolmatta kertaa syksy starttasi Kainpo ds1 yhdistetyllä. Kysymyksessä on siis harjoituskilpailu, joka on avoin ihan kaikille. Kilpailuun ei tarvita lisenssiä, ei seuran jäsenyyttä tai muutakaan byrokratiaa. Jokainen huolehtii omat vakuutuksensa ja koirien rokotukset. Eli tässä olisi todella matalan kynnyksen tapahtuma jokaisen tulla kokeilemaan kikkari kisaa. Erityispiirre tässä harjoituskilpailussa on se, että koirapotkuttelun lisäksi potkitaan sama rata myös ilman koiraa. Urheilusta on siis kysymys, mutta ei liian vakavasti.
    Olen ymmärtänyt, että uudet ja vanhatkin harrastajat kaipaavat kalenteriin harjoituskilpailuja ja matalan kynnyksen tapahtumia tämän lajin parissa. Tässä on sellainen ja vielä lopuksi syötiin herkullinen ruoka yhdessä rupatellen.
    Kisa oli tänä vuonna Voikoskella mahtavissa puitteissa. Keli toki oli sateinen koko päivän, mutta onneksi pakkasin mukaan paljon vaihtovaatteita. Rata oli n. 3 km ja ensin se vedettiin koirien kanssa minuutin väliaika lähdöillä. Virallinen ajanotto kellotti 4 sekuntia hitaamman ajan kuin mun suosikki kilpakumppani Kirsi. Parasta tässä onkin se, että ilman koiraa potkittava osuus on takaa-ajona! Pääsin siis Kirsin perään potkimaan ja otinkin lopussa Kirsiä kiinni ja melko lailla loppusuoralla tulimme rinta rinnan jalat totaali hapoilla. Samalla ajalla maalin, mutta näin jo maaliviivan ylityksessa, että minun rengas oli muutaman sentin taaempana. Hopeaa tuli, mutta mikään ei ole siistimpää, kuin saada itsestään irti tuollaista suoritusta! Harvoin jalat menevät missään treenissä noin totaalisen tilttiin, olipahan maitohapot.
    Näin jälkeenpäin naurattaa, miten sitä heittäytyykin kisaan mukaan...

DS1 eli dogscooter ja DB1 eli dogbikejoring yhdistetyn tulokset