keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Marianne

     Koska suorituskyky koostuu monesta eri palasesta, on meidän apuun tullut Kotkalainen Marianne Rissanen. Marianne tarjoaa hyvinvointi palveluita koirille (hieronta) ja ihmisille toiminimellä Ennairam. Ennen Marianne hoiti vain Topia ja huolehti hieronnalla koiran parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Koiria olemme käyttäneet ennenkin hierojilla, osteopaateilla ja fyssareilla. Nyttemmin kun koiria kuitenkin on neljä, on huolto vähentynyt jo kustannus syistäkin. Kisakoirat hoitoon jos tarve vaatii ja silloin tällöin koiran läpikäynti varmuuden vuoksi on nykyinen hoito tahti.
    Marianne tekee hoitoja myös ihmisille ja kutsuikin minut kraniosakraaliterapiaan, jossa hän on oman alansa expertti. Nyt kolmen kerran perusteella voin todella suositella kokeilemaan! Jouduin itsekkin aloittamaan kysymyksellä, mitä kraniosakraaliterapia on. Sain luvan lainata tietoa Mariannen yrityksen nettisivuilta. Kokeilu kannatti, sillä olen saanut apua juurikin noihin vinoutumiin kropassa, josta johtuu toisen puolen rasittuminen ja jumiutuminen.
    Kraniosakraaliterapia on osa urheilijan huoltoa ja palautumista. Toki urheiluhieronta, venyttely ja muu huolto tukevat toisiansa ja muodostavat kokonaisuuden.
    Kiitos Marianne!  

Kraniosakraaliterapian perustana on ajatus kehossa olevista resursseista. Kehon perustana on harmonia, joka pitää sen tasapainossa. Elämän aikana, usein jo synnytyksessä, keho altistuu monille vaikutuksille, jotka voivat aiheuttaa  vinoutumia selkärankaan, lantioon ja nikamiin. Keho sopeutuu näihin vinoutumiin ja epätasapainotiloihin, mutta työskentelee jatkuvasti palauttaakseen normaalin, tasapainoisen tilan. Kraniosakraaliterapeutti käyttää hyväkseen kehon omaa tasapainottavaa energiaa auttamalla asiakkaan kehon omia resursseja aktivoitumaan.
Kraniosakraaliterapia vaikuttaa myös sekä ihmisen että eläimen psyykkiseen puoleen. 
Kraniosakraaliterapian mekaniikka perustuu
1. hermoston liikkuvuuteen
2. aivoselkäydinnesteen virtaukseen
3. keskinäisjännitekalvoihin  (aivosirppi, pikkuaivoteltta, selkäydinkalvot)
4. kallonluiden liikkuvuuteen
5. ristiluun liikkuvuuteen suoliluiden välissä
www.ennairam.fi

-H

tiistai 1. marraskuuta 2016

Ohkolassa vauhdissa!

    Lauantaina Ohkolan tutulla baanalla kisattiin Suomen sulanmaan viimeinen kisa. Tallipäällikön pyörän eteen valjastettiin Kekkonen keräämään kokemuksia ja minä juoksin Topille hyvän treenin naisten canicross sarjassa. Koko päivän paras fiilis tuli, kun fillari valjakko tuli maaliin kovalla ajalla(keskinopeus 31,88 km/h).Kekkonen oli juossut puhtaan juoksun ja tallipäällikkö sotkenut fillarin selässä kuin viimeistä päivää. Pisteet tallipäällikölle, todella hienosti poljettu ja ohjastettu pökiö koiraa!
    Minun ja Topin suoritus sujui tuttuun tapaan, kovaa, hyvällä sykkeellä mitta silti liikaa puristamatta. Ohitukset otettiin Topikoiralle tuttuun tapaan näpäkästi. Keskinopeus 19km/h, vielä nopeampi olisi syytä olla, mutta hyvin mielin lähden kohti Englantia. Kaksi viikkoa ja olemme matkalla!
Hieno fillari veto!
Translation: Julussas Mfz Urho and Jukka bikejoring avridge speed 31,88 km/h! Me and TopiTheDog canicross speed 19 km/h. 

-H

tiistai 25. lokakuuta 2016

Tällaista tämä juuri tänään on.

    21.10.2016 Haminan vallikenttä aamulla. Pilvistä +2 astetta ja tuuli idästä. Ketään ei näy missään. Se on oikeastaan hyvä. Tässä vaiheessa mieleeni juolahtaa kertoa, millaista tämä juuri tänään on. Verryttely, vedot: 2000m x2, 1000m x2, 500m x1. Kovaa. Siis viikon kovin treeni. Valmentajan kirjaamat ajat, joihin tulisi pyrkiä tuntuvat kovilta. Koska selkää jäykistää, Koska kuormaakin on. Koska kylmä vihmoo.
    Hommaan on silti helppo ryhtyä. Tuntuu toki hurjalta, mutta eihän se ole kuin juoksee. Näin kylmällä  on verkattava hyvin ja jotenkin saatava lihakset lämpimiksi ennen ensimmäistä vetoa. Vedot alkaa ja koitan keskittää voimat rullaavaan juoksuun. Vedon lopussa se ei enää onnistu. Harmittaa, kun ajat valuvat pitkiksi. Ehkäpä se on tuo eilisestä työvuorosta yön aikana jäykistynyt selkä, mikä syö sekunnit. Kuormaa kuorman päälle. Tästä se keventäminen alkaa, kuukausi EM kisoihin, olen pyrkinyt tekemään kaikki oikein parhaaseen mahdolliseen tulokseen päästäkseni. Keskityn jokaiseen vetoon erikseen. Toisiksi viimeinen veto, eli tuo 1000m on pahin. Sydän paiskoo rinnassa ja happea koitan vetää sisään jo ikenienkin kautta. Viimeinen nopea 500m menee hyvin, vaikka jalat ovatkin ensimmäisestä askeleesta aivan hapoilla. Viimeisellä vedolla voi huoletta puristaa kaikki pihalle, pelkäämättä hyytymista. Tiedän, että jaksan. Vedot on maltettava aloittaa niin, että ne kiristyvät toinen toisensa jälkeen. Viime vuosina olen oppinut tähän ja tiedän vauhtini alusta loppuun. Tiedän, kuinka paljon pystyn lopussa repimään kropastani irti.
    Loppu verkka on tehty, heitän takin päälle, kasaan kamani. Olen tyytyväinen, että treeni on tehty, vaikkakin pettynyt, kun ajat venyivät. Niin harvoin sattuu hyvä päivä, kevyet jalat ja latautunut kroppa. Niin harvassa on ne onnistumisen fiilikset. Silti treenaaminen on hienoa ja ne hyvät päivät ovat tämän tarpomisen ja vääntämisen arvoisia. Kisoja tulee ja menee, mutta treenaaminen on SE juttu. Pitää joutua suihkuun ja iltavuoroon. Ketään ei edelleenkään näy missään. Kello 11 lähellä kirkon kellot alkaa soittaa Aleppon siviiliuhreille.

Translation: You don´t wanna know. Still training my ass off.

-H
 
 

perjantai 21. lokakuuta 2016

Syksyn toinen reissu Jämille

    Mainioita kuvia Jämin toisesta kisa viikonlopusta 15.-16.10! Kiitos kuvaajille, jotka ovat radan varrella koko päivän, jotta me voimme jakaa kuvia tästä lajista muillekin urheilusta kiinnostuneille. Kuvat kisoista ovat tärkeä apu kertoa tehdystä työstä urheilun saralla. Ja toki nämä kuvat ovat tärkeitä muistoja itselle.
    Jukka pyöräili juuri 18 kuukautta täyttäneen Kekkosen kanssa kaksipäiväisen koirapyöräily kisan ja minä juoksin lauantaina Topin kanssa kansallisen canicross kisan ja lauantaina kelloa vastaan oman treenin. Tykkään, että nuorta koiraa kannattaa viedä kisoihin "treenaamaan" meininkiä heti kun ikää tulee tarpeeksi. Kommelluksilta ei toki silloin voi välttyä. Tällipäällikkö kynti pehmeää Jämin kannasta ihan todella lauantaina. Kekkonen ei osaa suuntia, mutta reagoi käskytykseen ohjaajalta kyllä. Näin nopea käännös 120 astettä väärälle uralle 1,5 km ennen maalia aiheutti fillarin kirpoamisen maan pinnasta. Ei hätää, kaikki kunnossa ja homma jatkui. Sunnuntaina kovan onnen koirapyöräilijät tekivät nappi suorotuksen, hienoa, nuorelle koiralle jäi taas hyvä kokemus hommasta!
Omat juoksu suoritukset olivat tämän syksyn onnistuneimmat. Kuormaa on vielä alla, mutta tästä se herkistely kohti Englannin kisaa vasta alkaa. Tulokset löytyvät: http://www.l-svu.fi/jami-sm2016.html
    Tässä näitä upeta tunnelma paloja:
Kiitos kuvaaja Kimmo Virkki

Kuva: Kimmo Virkki

Topi on terästä, muut tulee perästä! Kuva: Kimmo Virkki

Kuva: Kimmo Virkki

Kuva: Jarkko Parikka
Translation: Nice weekend in Jämijärvi. Racing canicross with Topi the dog and Jukka did some bikejoring with Julussas Mfz Urho. We are getting ready for EC!
-H

tiistai 4. lokakuuta 2016

Canicross SM Lykynlampi

    Väsyneenä lähdin ajamaan Joensuuhun ja väsyneenä ajoin pois. Tänä vuonna lauantai päivä ratkaisi mestaruuden canicrossissa. Jumit ja ongelmat kerääntyivät edeltävältä rankalta kolmelta viikolta. Koska tallipäällikkö oli Topikoiran kanssa riekkonpyynnissä juoksin Kekkosen kanssa. Kekkonen 18 kk tekikin ihan hyvää työtä, vaikka pieniä hötkyilyn aiheita radalla olikin. Tuloksena SM hopeaa. Olen iloinen nuoresta koirastani, se on mainio.
    Sunnuntaina vielä viesti ja Kymen vetokoiraseuralle pronssia.
Julussas MFZ Urho kuva:Outi Pisto

Kuva: Outi Pisto
Translation: Canicross Finnish Championships 2nd place with Julussas Mfz Urho. Young dog did very good job.

-H

torstai 29. syyskuuta 2016

Jämillä kisaamassa 24.9.-25.9.2016

    Hyvän fiiliksen viikonloppu Jämin kankaalla. Juoksin Kekkosen kanssa sen ensimmäisen virallisen canicross kisan lauantaina! Sunnuntaina vielä starttasin harrastesarjaan ja kalastelin kivoja kokemuksia nuorelle koiralle. Hyvää treeniä, kisoja ei voi harjoitella kuin kisoissa. Tallipäällikkö kilpaili molempinapäivinä koirapyöräilyssä Topikoiran kanssa napaten kolmannen sijan. Tuloksia ja kuva hässäkkää ja hyviä fiboja:

Tuloksia: http://www.l-svu.fi/jaminsyyskisat16.html

Se tunne kun nuoren koiran ensimmäiseen starttii on 9 sekuntia. (Kuva: Jarkko Perikka)

Julussas MFZ Urho (Kuva:Kimmo Virkki)

Tallipäälikkö&Topikoira (Kuva: Kimmo Virkki)

Hyvä! (Kuva: H)

Translation: Off-snow autumn season started last weekend. First canicross competition with Julussas MFZ Urho (1.st place). Topi the dog and Jukka did good job at bikejoring competition (3.st place.).

-Hanna

perjantai 9. syyskuuta 2016

Koneita käynnistellään

    Salpalinja trail run juostiin 28.8 Lappeenrannassa. Juoksin 9 km kisan ja sija 5./50. Koko kesän treenanneena ajattelin saada vaihtelua ja puristusta tällaisen treenin avulla. Otin tapahtuman kovana harjoituksena ja sellaisena se toimikin mainioisti. Salpalinjaa vaan en kerennyt reitillä näkemään, muutama hieno saimaamaisema vilahti sivusilmässä.
    Suunnistuksen sotilaiden SM kisattiin Joutsenossa 6.9. Kesän kahdeksas suunnistus kerta, ja hopealle! Vauhti on kohdallaan, mutta todella vaikea pysyä kartalla tämän hetkisessä vauhdissa. Läheltä kävikin ettei yksi rasti jäänyt hakematta!
    Se valjakkourheilun ulkopuolelta, nyt asiaan eli Jämille lähdetään parin viikon päästä ja SM canicross Jouensuussa siitä sitten perään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sitten onkin taas Jämin kisojen vuoro. Myös EM kisa reissu on lyöty lukkoon ja tämä tiimi matkustaa lautalla Saksaan ja siitä autolla Britaniaan.
    Koirat ovatkin päässeet jo vetotreenien makuun, kaikessa rauhassa.
Urho and appletree
Translation: Getting ready for competitions. And it´s real, we are heading EC Great-Britain!
-H