tiistai 25. lokakuuta 2016

Tällaista tämä juuri tänään on.

    21.10.2016 Haminan vallikenttä aamulla. Pilvistä +2 astetta ja tuuli idästä. Ketään ei näy missään. Se on oikeastaan hyvä. Tässä vaiheessa mieleeni juolahtaa kertoa, millaista tämä juuri tänään on. Verryttely, vedot: 2000m x2, 1000m x2, 500m x1. Kovaa. Siis viikon kovin treeni. Valmentajan kirjaamat ajat, joihin tulisi pyrkiä tuntuvat kovilta. Koska selkää jäykistää, Koska kuormaakin on. Koska kylmä vihmoo.
    Hommaan on silti helppo ryhtyä. Tuntuu toki hurjalta, mutta eihän se ole kuin juoksee. Näin kylmällä  on verkattava hyvin ja jotenkin saatava lihakset lämpimiksi ennen ensimmäistä vetoa. Vedot alkaa ja koitan keskittää voimat rullaavaan juoksuun. Vedon lopussa se ei enää onnistu. Harmittaa, kun ajat valuvat pitkiksi. Ehkäpä se on tuo eilisestä työvuorosta yön aikana jäykistynyt selkä, mikä syö sekunnit. Kuormaa kuorman päälle. Tästä se keventäminen alkaa, kuukausi EM kisoihin, olen pyrkinyt tekemään kaikki oikein parhaaseen mahdolliseen tulokseen päästäkseni. Keskityn jokaiseen vetoon erikseen. Toisiksi viimeinen veto, eli tuo 1000m on pahin. Sydän paiskoo rinnassa ja happea koitan vetää sisään jo ikenienkin kautta. Viimeinen nopea 500m menee hyvin, vaikka jalat ovatkin ensimmäisestä askeleesta aivan hapoilla. Viimeisellä vedolla voi huoletta puristaa kaikki pihalle, pelkäämättä hyytymista. Tiedän, että jaksan. Vedot on maltettava aloittaa niin, että ne kiristyvät toinen toisensa jälkeen. Viime vuosina olen oppinut tähän ja tiedän vauhtini alusta loppuun. Tiedän, kuinka paljon pystyn lopussa repimään kropastani irti.
    Loppu verkka on tehty, heitän takin päälle, kasaan kamani. Olen tyytyväinen, että treeni on tehty, vaikkakin pettynyt, kun ajat venyivät. Niin harvoin sattuu hyvä päivä, kevyet jalat ja latautunut kroppa. Niin harvassa on ne onnistumisen fiilikset. Silti treenaaminen on hienoa ja ne hyvät päivät ovat tämän tarpomisen ja vääntämisen arvoisia. Kisoja tulee ja menee, mutta treenaaminen on SE juttu. Pitää joutua suihkuun ja iltavuoroon. Ketään ei edelleenkään näy missään. Kello 11 lähellä kirkon kellot alkaa soittaa Aleppon siviiliuhreille.

Translation: You don´t wanna know. Still training my ass off.

-H
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti