tiistai 21. huhtikuuta 2015

Sulatmaat

    Munahölkkällä ei ollut askel kepeä ei. Tulokset: http://www.kymensanomat.fi/Urheilu---Tulospörssi/2015/04/06/YLEISURHEILU%3A%20Munahölkkä%20Metsäkylässä%206.4./2015318865631/53  Muutamia rastejakin käyty, reitin valinta ongelmaa pukkaa, meniskö yli, ali, vai keskeltä. Pohkeet ja ajatukset yhtälailla kankeana.
    Ohkolan kevät ajot lauantaina ja siellä canicrossataan luppakorvan kanssa!
Luuta ja nahkaa olevaan luppakorvaan on ilmestynyt jotakin uutta. Lihaksia nimittäin! Epäilin jo koiran olevan teflonia.
-H

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kevät

Munahölkkää, ohkolan kevätkisoja ja rasteja odotellessa. 
23.03 loskaa taivaan täydeltä. Ei sitä seuraavana päivänä enään ollut.
Hei, fitdog blogissa bongattu maininta eräästä luppakorvaisesta harrastelukoirasta virkamörköjen seasta. Valloitin Topin kanssa vimpelinvaaran:
 http://www.fitdogway.com/blogi/fitdog-oli-mukana-sponsoroimassa-virkakoirien-valjakkohiihtokisoja-tassa-kisakertomus/

-H&K

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Sukset naulaan

    Olosuhteet Jämillä oli mitä oli. Henkilökohtainen kilpailu seurattiin katsomosta. Aurinko paistoi ja kisa sujui kaikkiaan hyvin.
    Sunnuntaina oli viestisutinat. Eli jännitystä elämään ja kaikki peliin. Sanan mukaisesti. Myös tallipäällikkö. 
    Topin kanssa saatiin turvallinen ankkuriosuus Kymen vetokoiraseuran kolmos joukkueessa. Seitsemän lähtijää olisi jo hajonnut reitille tehden eroja viimeisellä osuudella. Jukka valjastettiin suursnautseri Arlon taakse Kymen nelojoukkueeseen toiselle osuudelle. 
    Viesti tunnelma on jotain huikeaa, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu;)
Partasuut matkaan! (kuva: Mira Kuhlman)
Mikko kakkososuudelta pelasi kuonon mitan paremman lähtöpaikan mulle!(kuva: Mira Kuhlman)
Kiire, halusin ekaan mäkeen edellä.(kuva: Mira Kuhlman)
Ja pääsin ekaan mäkeen edellä.(kuva: Mira Kuhlman)
Jukka ja viimeinen mutka.
Tallipäällikkö vaihdossa.(kuva: Mira Kuhlman)
Viimeinen mutka ja KVKS 3 maalissa.
Tulokset: https://drive.google.com/file/d/0B0uiA0igjnuKU1hoaHB6NFF1MGc/view

    Tiimin kausi paketissa. Kaikkiaan saatiin tärkeää kokemusta Topille. Syksyllä toivoin, että talvella pystytään treenaamaan ohitukset suksilla, jotta vauhti pysyy ja matka jatkuu ohituksen jälkeenkin. Ja se onnistui, luottamus koiraan tämän myötä kasvanut. Talvi oli harmittavan lyhyt, mutta eipä ainakaan mahdottomalla treennimäärällä pilattu koiraa. Mulla on sellainen tunne, että vielä me ehditään laduilla ruuvia kiristämään. #enskaudel.
   Kiitokset liukkaista suksista ja auttavista käsistä asianosaisille kultakimpaleille! Nyt podetaan poskiontelot terveiksi ja yritetään saada yleiskunto kohisemaan. Ensi vuonna otan influenssa rokotuksen, jotta tältä vältytään! Kohti sulaamaata ja terveitä treenejä.
-Hoo






    

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Jämille, hop!


    Tulevana viikonloppuna hiihdetään kilpaa palveluskoiraliiton suomenmestaruuksista. Kisat hiihdetään Jämillä ja tämän hetkisen sääennusteen mukaan aurinkoisessa kelissä.
    Hiihtoa ei ole enään kahteen viikkoon päässyt treenaamaan. Lumet suli, tiet jäätyi ja akilleet kiristyi. Vähissä on Jämilläkin lumi, mutta hiihdot hiihdetään!
-H

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kangasniemen kisa 22.02

    Nihkeä, ja upottava 4,7 km baana. Huojutti ja horjutti. Mutta aina siitä hyvä mieli jää kun koira vetää kaikkensa :) Tulokset puhukoot puolestaan: http://www.kgnkennelkerho.com/tulokset/valjakkohiihdot22022015.pdf
    Kotkassa lumi onkin lopussa ja Jämille treenataan Kouvolassa se mitä treenataan. Kevät tuli. Liian aikaisin. Taas. Jämillä siis 13.03-15.03 Kisaillaan, ellei lumi sula.  
Pytty, muita kuvia ei ole
Tallipäälikkö on heittäytynyt vitsikkääksi!

-Hanna

perjantai 20. helmikuuta 2015

10

    Imatran Vuoksenniskan baanalla kymppi aikaan 23 ja rapiat. On kiristettävää, mutta hyvin jaksoi Topi laputtaa. Tokalle kierrokselle ei pelkkä käskytys riittänyt, narusta piti nykässä koira oikeaan suuntaan, maalista pois päin. Ja taas laputettiin. Tiukat mutkat varman päälle, ei kynnetty lunta!
Kuva: Margareetta Lennroth-Hulkkonen
Kuva: Margareetta Lennroth-Hulkkonen
-H&T

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Rytmitys ja lepo

    Optimaali esimerkki: sunnuntaina kisa Lieksassa, koirat vetävät täysillä vitosen, maanantaina mielakkaan ympäri, taas täysillä. Tiistaina tunti juoksua, siis ravia fleksin päässä n 10km. Sitten Keskiviikko, se on lepopäivä. 
    Lepopäivä tarkoittaa kotona köllötystä ja "kotipellon" reunalla käpöstelyä. Lepopäivänä ei ajeluteta koiria autolla, ei viedä metsään juoksemaan, ei revitellä millään lailla. 
    Levossa tapahtuu kehitys. Ja siksi on varmistettava että kaikilla on mahdollisuus lepoon. Tämän tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. 
Hei, Imatralla hiihdetään sunnuntaina 15.02 Topin eka kisa kymppi! 
-Hanna