lauantai 2. joulukuuta 2017

MM Puola, Kozle

    MM-kisat on nyt käyty ja hetken hengähdys on paikallaan. Reissu meni hyvin, kisat olivat huikean kovat ja sijoitus 14./48.
    Matkaan lähdettiin Ecerölinen aamulautalla sunnuntaina 19.11 Helsingin satamassa tapasimme Tsekin reissukamun, Hennan kanssa, ja pakkasimme tavarat tetriksen lailla autoon. Murren murkina lihapakasteet kulkivat jääkaapissa kätevästi. Helsinki-Tallinna väli taittuu mukavasti reilussa parissa tunnissa, koirat autossa tyytyväisinä matkustaen. Tallinnasta Lähdettiin puolen päivän maissa ajamaan kohti Latviaa, josta oli Bauskan kaupungista varattu hotelli majoitus yhdeksi yöksi. Matka meni taas sujuvasti, muutamalla jaloittelu/koiran ulkoilutus/ruoka tauolla. Ajoa tuli maltilliset 6 tuntia.
    Latviasta lähdettiin maanantai aamuna ja tiedossa oli pitkä päivä ratin takana. 10 tuntia ja olimme Puolalaisessa pikku kylässä, jota kutsuttiin Wronkiksi. Sieltä meillä oli loppu viikoksi varattuna hotelli Olympicissa mukava huone. Koirat asuivat kevyt häkeissä hotellihuoneessa tyytyväisinä.
    Tiistai ja keskiviikko oli varattu kisoihin valmistaviin treeneihin ja viimeistelyyn. Hotelliltamme löytyi hyvä ravintola, jossa söimme hyvin. Koiria sai lenkitettyä hotellin takana metsässä, jossa kulki merkattuja retkeily- ja pyöräilyreittejä. Omat herkistelyt pääsi tekemään hotellin kuntosalin juoksumatolle.
    Torstaina pääsimme kisapaikalle ja kilpailueläinlääkärien tarkastukseen koiriemme kanssa. Tarkastukset menivät sujuvasti kun lääkärit tulivat paikalle. Koirilta tsekattiin passit ja luettiin sirut. Ja eiköhän tarkastusryhmä tehnyt jonkin päätelmän koirienmme yleiskunnosta. Urho oli iloinen oma-itsensä;) Iltapäivällä luvan saatuamme kävelytimme koirat kisaradan läpi, samalla itse tutustuen rataan. Radan pituus oli 3,8 km metsässä luikertelevaa reittiä. Illalla oli myös kilpailun viralliset avajaiset.
    Perjantaina kisasivat kärryt, kikkarit ja pyörät, joten piipahdimme Hennan kanssa kisapaikalla haistelemassa tunnelmaa. Perjantaille sattuikin selkeä aurinkoinen päivä.
    Lauantai iltapäivällä olikin sitten canicross starttien vuoro. Lähdöt tapahtuivat dual starteina 30 sekunnin välein. Lähtökynnyksella oli oltava 10 minuuttia ennen omaa startti aikaa. Lähdössä kävi kova sutina, paljon koiria ja ihmisiä ja oma startti tuli varkain, todella nopeasti. Radallahan kaikki sumenee, unohtuu ja keskittyminen on vain suorituksessa. Puolen päivän jälkeen vettä oli alkanut satamaan lohduttomasti ja rapa tulisi roiskumaan. Lähtöä ja rataa olin käynyt mielessäni läpi ja kaikki menikin hyvin. Radalla yksi läheltä piti liukastuminen ja pari ohitusta. Urho veti hienosti radan läpi, olin maalissa hapoilla ja todella tyytyväinen koiraan. Aika oli 11.37 ja sijoitus oli 14. Olisin uskonut ja toivonut sijoittuvani paremmin, mutta kisa oli kova!
Kuva: CAM
    Sunnuntaina vesi sade oli lakannut mutta rata edelleenkin paikoin mutainen ja liukas. Nyt lähdot tapahtuivat yksin 30 sekunnin välein eilisen maaliintulolistan mukaan. Reitin pitkällä takasuoralla otin jo edellä lähtenyttä koirakkoa kiinni, mutta lopun pehmeämpään pohjaan hukkasin ne kiinniotetut sekunnit. Jäin eilisestä ajastani 3 sekuntia, mutta pidin 14. sijani lopputuloksissa. Maalissa tuntui, että olin saanut omasta kropastini hyvin irti. Jalat olivat uskomattomilla hapoilla.

    Caniccross on mielettömän siistiä! Koira painaa valjaita vasten ja vauhdittaa juoksun uskomatton nopeaksi. Jalat hapottaa, hengitys puuskuttaa ja sydän hakkaa. Kisat olivat mielettöman hienot, sijoitukseen en ole varsin tyytyväinen, mutta juoksu oli kauden nopein. Ajatus puuroa siitä, olenko tyytyväinen vai en. Himoa, addiktiota ja nälkää treenaamisen on taas lisää. 

Translation: Canicross World Championships 14./48. Very good runs from Julussas Urho. Craziest race ever!
-H


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti