sunnuntai 27. elokuuta 2017

Jämi84

    Kesäkuussa ajetun Tahko MTB kisan jälkeen piti keksiä vielä maastopyörällä ajettavaa. Siis ylipuhuin veljeni (ei ollut vaikeaa) mukaan Jämille 84km maastopyörä maratonille. Maineeltaan Jämi on pitkä mutta iisi, kun taas Tahko ja Kuusankoski olivat minulle aivan liian vaikeita teknisesti(silti niistä on selviydytty!). Varasin pitkän viikonlopun vapaaksi töistä ja hoidin majoituksen Jämille. Vasta tä
    Pakkasin koirat mukaan, treenasin ne perjantai iltana ja sunnuntai aamuna. Nyt munulla on tuntuma ajaa pyörällä jämin kisareitti. Valmistautumista koirapyöräily SM kisaan, joka ajetaan näillä reiteillä lokakuussa.
    Lauantaina lähtö oli siis Ikaalisista ja 84 km kovaa ajoa. Alussa vauhti tuntui kovalta mutta se tasaantui matkan varrella. Kylmä ilma jumautti alkumatkasta reidet kamalan tuntuisiksi. Lähdössä tihutti vettä ja lämpöä oli n +12. Sama mitä syksyn kisoissa on tapahtunut ennenkin... Ennen jämin lentokenttää ja 30 km huoltoa ketjut tippuivat mäessä ja kun laitoin ne paikalleen ketjut tippuivat taas. Pyörä sivuun ja tsekkaus: Yksi ketjun lenkki oli vääntynyt rikki! Luovutus mieliala iski heti, sillä minulla ei ollut varaosaa tähän tilanteeseen. Vaan kappas, sainkin apua toisaalta ja varaosan toisaalta, alle puolen tunnin tuskailun jälkeen olen taas matkalla. Ketjuissa kiilteli uusi, toiselta kilpailijalta pummattu lenkin palanen. Olen todella kiitollinen ja iloinen, että pääsin näiden kanssa pyöräilijöiden avustuksella jatkamaan koko reitin loppuun saakka. Reitti oli hieno ja juuri minun taitotasolle sopiva.
Reitillä. Kuva Kimmo Virkki

Loppu häämötti jo! Kuva: Kimmo Virkki
Translation: 3rd MTB race @jämi. Long but nice trail. Troubles with bike chances but I made it!
-H
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti