torstai 30. heinäkuuta 2015

Treeni, lepo, ravinto ja tractive motion

    "Kevyt tv 12" tarkoittaa, että koirat tulee mukaan. Muuten koirien vetotreenit onkin erikseen. Koirille kertyy 2-5 treeniä viikossa. Peruskuntolenkeillä olen todennut koirien olevan parasta treeniseuraa. Ne on aina sopeutuneet vauhtiin, valituksia ei ole kuulunut. Pihasta lähdetään iloisella tohinalla, Alpo heittää ympäri muutaman kerran, kuin volttilähdon ravuri. Joskus tosin remmit solmussa pääsee ärräpäitä, mutta tässä seurassa aika kuluu mukavasti. Ei ehdi katsoa kelloa ja laskea matkaa.
    Lepopäivinä porukka kuluttaa sohvaa tai koiratarhan terassia. Tractive motion appsi todistaa epäilyni oikeaksi: koko työpäivä vedetään sikeitä. Eli rapia kahdeksan tuntia palautusta! Se kelpaisi minullekin. Nappasin kuvankaappauksen sunnuntain aamuvuoron ja sen jälkeisen lenkin käppyrästä. Näytti juuri siltä miltä pitääkin.
Koko työpäivä unta ja reenit sen jälkeen.
  

Tractive motion käyttäjiä on satoja, jopa tuhansia.
        Ruoka puoli hoituu aamuin/illoin reilun nesteytyksen kera. Olemme pysyneet edelleenkin murren murkinan pakaste pötköissä. Kekkonen, joka keskittyy vain kasvamaan kohisten syö Alku voiman junior plus raakapakastetta. Topi vähähiilihydraattista voimamixia, Kessu multimixiä ja Alpo multia ja kanaa. Ja väilillä sekoitellaan pakkaan kalaa, naudanmahaa, kanaa, rustoluita, putkiluita kaikille. Satunnaisina lisinä vitamiinit, öljyt, biotiini. Koirien perustarpeet: ruoka, lenkit, lepo. Aika simppeliä.
"tänään opin: viinimarjat on kirpeitä verrattuna mustikoihin!"
Lenkin jälkeen
    Syksyn suunnitelmat pääsi paikallislehteen. Tapasin kesätoimittajan Karhulan urheilukentällä ja toimittaja kiinnostui lajista. Tosin vetoja olin tekemässä ilman koiraa. Toivottavasti saan jutun tänne kokonaisena. Ja juttuhan oli siis suunnitelmasta lähteä Kanadan sulanmaan MM-kisoihin canicross luokkaan Topin kanssa. Kisat siintävät loka-marras vaihteessa. Eli nyt minä treenaan kovaa. Toisinaan ongelmana väsymystä vastaan treenaaminen, jolloin kehitys tyssää. Mutta, kun treenataan, pitää hyväksyä se mitä se ottaa. Paremmat päivät käy vähiin, väsymystä vastaan taistelut ovat pääosassa. Ehkäpä se kulkupäivä siellä odottaa, se palo sisällä sanoo niin. Sisäistä paloa, tahtoa, hulluutta riittämiin.
    Translation: Eat, sleep, train and scratch your dog. Repeat.
-H


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Muukalaislegioona

    Voi kumpa saisi poseeraus kuvan koko porukasta. Helpommin sanottu kuin tehty.
Mission imbossible
    Päivämäärän täsmätessä, koko muukalaislegioona onnittelee tallipäällikköä, legioonan partanaamaista majuria merkkipäivän johdosta!
    Translation: Crew. I like!

-H





maanantai 29. kesäkuuta 2015

Koe-eläimen kuulumiset, tractive motion

    Aloitimme aktiivisuus mittauksen sunnuntaina 21.06. koirien lepopäivänä ja nyt on kulunut viikko Topin kerätessä "petpointseja" eli aktiivisuuspisteitä. Viikon käyttökokemuksen perusteella laite on jollain tasolla verrattavissa ihmisten askelmittariin. Laite pannassa reagoi ainakin liikkeisiin, tärähdyksiin, valon määrään ja lämpötilaan. Mielenkiinnolla odotan, miltä ensi viikko  tulee näyttämään, saati kuukauden tilasto!
    Keskellä viikkoa puhelimen sovellus ilmoitti latauksen olevan vähissä, kerran viikossa laite irti pannasta ja pariksi tunniksi latautumaan. Puhelimen sovellus onkin mielenkiintoinen ja sinne taltioituu tietoa paljon. Palaan asiaan, kun saamme kerättyä kuukauden tiedot sinne. Pantaa välppäsimme niin, että laite on kiinni Hurtan pehmustetussa pannassa, joka menee lenkilläkin.
Lepo!
Aamuverkka ja railakas iltalenkki keräsi "iron man" pointsit
Lepopäivänä 
Koko viikon katsauksesta on nähtävisää kaksi lepopäivää.
Translation: Our crew is testing Tractive motion pet activity tracker. Looking good!

-H&Topi


perjantai 26. kesäkuuta 2015

10 viikkoa

    Kekkonen käy kymmenennettä viikkoaan. Perärinne on hallussa, ja sadepäivänä natustellaan rustoluuta. Helppoa olla kesäpentu.
    Translation: 10 weeks old getting stronger day by day. 
-H&pikku Koo

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Tractive motion

    Onnea 2-vuotiaalle Topille, Pää on umpiluuta, mutta sydän kultaa!
    Kävi niin että Topi valikoitui murina racing teamin viralliseksi koe-eläimeksi. Testaamme siis koirien aktiivisuus"ranneketta".
    Vaihtoehtona oli seurata nyt 10 viikkoisen Kekkosen aktiivisuuden kehitystä. Päädyimme kuitenkin Topiin, aktiiviseen 2-vuotiaaseen kisakoiraan. Lyhytkarvainen saksanseisoja uros Nortin Don reenailee kesän lenkeillä, uimassa ja tähtää syksyn canicross kisoihin. Mittari on puettu ja Appsit asennuttu. Nyt opetellaan laitteen käyttöä.
    Pantavarastosta kaivoimme ohuen nylon pannan, johon kiinnitimme laitteen. Lenkeillä käytän paksua heijastin pantaa ja flexiä, ohut panta olkoon vain laittetta varten. Ajattelin, että näin laite pysyy koiran kaulassa koko ajan. Itse koira ei laitetta huomaa laisinkaan. 
    Nyt seuraillaan, miten puhelimeni motion Appiin alkaa kerääntyä "pet pointseja" eli pisteet lisääntyy koiran liikkuessa. Täytyy myös seurailla, miten laitteen lataus kestää ja kuinka usein sitä tulee ladata. Alku opettelua ja testiajoa siis.
    
-H

    
    





torstai 18. kesäkuuta 2015

Tottakaissa ostoksilla

    Kekkonen 9 viikkoa murren murkina ostoksilla eläintarvikeliike Tottakaissa. Aika paljon leluja ja hajuja!
    Translation: Shoping dog food at local petstore Tottakai. Dogs are welcome!
-H

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ilman koiraa

    Kesällä pingotaan ilman koiraa kisoja, eli kovia treenejä. Sotilas maastojuoksut juostiin Santahaminan saarella pikamatkana 2km, pronssi napsittu.
    Jukolan viestissä lähelltä liippasi elämäni suunnistus, mutta yksi lyhyen välin tarkka rastipiste piti huolen, että virhe lipsahti. Tänä vuonna louna-jukola tarjosi parasta jukolaa pitkään aikaan. Tarkkoja rastipisteitä, upeaa kallio maisemaa, kovaa menoa kalliolta suolle, suolta kalliolle. Venlojen ankkuriosuus sopi minulle kuin nyrkki silmään. Vielä pari päivää viestin jälkeen tiedän ottaneeni kropasta irti paljon. Maalissa sijalla 152. Kiitos leppävaaran sisukkaat naiset!

Translation: Military cross country competition done. Jukola relay done. And not so bad at all.
-H