Kaikki mukaan harrastussarjoihin!

    Sulanmaan kisoissa on pääsääntöisesti aina mukana canicrossin harrastesarja. Harrastesarjassa on lyhyempi matka kuin kilpasarjassa. Viime kesänä vierailimme euroopassa ja Tsekeissä ainakin oli ns. canicross buumi, jossa porukkaa kerääntyi viikonloppuisin juoksemaan ns. parkrun tyylisen vedon koirien kanssa. Ja mukana oli jos jonkinmoista koirakkoa. Tapahtumissa otettiin aika ja tulokset, mutta jokainen teki suoritustaan omalla tasollaan. Reitit toki haastavampia, pikku polkuja ja merkattuja metsäreittejä. Koirakoiden tekemisen meininki oli ”se” juttu! Agility porukka nosti kuntoaan näissä canicross tapahtumissa. Belgiassa taas kisataan usein samassa kisassa lyhyt parin kilometrin canicross kisa ja pidempi noin viiden kilometrin kisa. Lyhyempi matka varmasti lisää osallistuja määriä ja pienentää kynnystä lähteä mukaan kisaan. (esimerkiksi agiporukkaa kunnon kohotus mielessä.)
    Täällä Suomessa toteutettiin valjakkourheilijoidenliiton puolesta canicross verkkokysely lajin kehittämiseksi. Harrastesarja herättää keskustelua somessa aika ajoin. Ja aiheena nimenomaan ”miksi pääsarjassa kilpaileva canicrossaaja haluaa tulla myös harrastesarjaan voittamaan kaikki, vaikka sarja on nimenomaan harrastelijoille ja aloitteleville?”  Minä vastaan tähän kysymykseen omalta osalta näin: kyllä, minä juoksen myös harraste sarjoja silloin, kun tarvitsen nuorelle koiralleni lyhyempää motivoivaa treeniä, ennen kun se on valmis pääsarjan pidemmille canicross matkoille. Haluan saada kisakokemusta, ohituksia ja hyviä fiiliksiä nuorelle koiralle kisatilanteista harrastesarjoissa. Kysymys ei silloin ole voittamisesta, vaan harjoittelusta. Hyvä idea onkin aina arpoa harrastesarjan palkinnot osallistujien kesken. Ja kaikkihan me jostakin aloitamme. Aikoja on kiva vertailla, mutta pitää hyväksyä oma kuntokapasiteetti sekä koiran kapasitetti vetoon.
     Mielestäni kummankaan, urheilijan, jolla on saksanseisoja, tai kuntoilijan, jolla on russeli EI tarvitse pyydellä anteeksi harratussarjaan osallistumistaan. Jostain silti ajoittain kumpuaa ajatus ”epäreilua, kun en voi pärjätä tällä kovalla vetohalulla varustetulla russelilla, koira on huippu, koko ei vaan riitä ja isojen koirien kanssa juoksivat vievät palkinnot kotiin.” Mutta hei, tärkeintähän on että juuri sinä itse tiedät, kuinka superhyvä koirasi on! Koirasta pitää todella tykätä, jotta se työskentelee kanssasi. Ja olipa se koira mikä tahansa, on hienoa että sillä on halu työskennellä kanssasi.
    Haastankin agilityporukkaa tsekkaamaan edellisen postauksen canicross kisakalenterin ja tulevan mukaan harrastesarjoihin!
    Translation: Love the dog first, the sport second.