perjantai 3. syyskuuta 2021

K9 dog survival Kopinsalmi

    Eläinhoitola Kopinsalmi ja koirapalvelu Heartraiders järjesti elokuussa dog survival K9 kisan, jossa juostiin koiran kanssa tehtävä rastilta rastille. Tämän tyyliset "hard dog race" kisailut ovat tuttumpia euroopassa, jossa koirajuoksunkin harrastajia on enemmän. Rata on merkattu maastoon ja esteet/tehtävät tulevat vastaan rataa seuraten. Kilpasarjassa matkaa kertyi kaikkiaan noin 5 km. Kaikkia tehtäviä en aio paljastaa, mutta niitä oli matkalla noin kymmenen ja kaikiesta selvittiin ilman aikasakkoja. Vaikka Urho koiralla ei ole harrastettu mitään muuta, kuin vetolajeja, se suoriutui omalla tavallaan hienosti radasta. Välillä koira oli ihmeissään, kun piti odotella, eikä edetty koko aikaa täysillä eteenpän.

renkaiden veto. Kuva: Pixeliisa

Yhteistyötä. Kuva: Pixeliisa
   Kisaan innostuttiin lähtemään tietenkin hyvällä porukalla. Team Kainpon Kirsi oli helppo saada mukaan haastamaan itseään ja vakkari kisakoiraansa. Mukaan lähti (tietenkin)  myös Non-Stop tiimin Henna ja Katri. Tuttua valjakkoväkeä löytyi myös järjestävästä organisaatiosta talkoilemasta. Kisassa näkyi valjakkoväki, agilityväki ja pk-väki koirineen. Kilpasarjan voiton veikin Miko Rinne ja malinois Pelle Peloton. Olin ensikertalaisena tosi tyytyväinen kahdeksanteen sijaan. Aikaa meillä kului radan selvittelyyn reilut 42 minuuttia. Esteillä yritin toimia nopeasti, mutta myös koiran ehdoilla. 

Uinti tehtävä. Kuva: Tiia Käyhty

Kylmää kyytiä. Kuva: Tiia Käyhty
   Lähdössä jännitti, miten seisoja selviää tehtävistä, mutta niin vain yhteistyöllä kaikki sujui hyvin. Olin yllättynyt miten haastavaksi ja rankaksi rata oli osattu järjestää. Keskisyke 187 ja koko kroppa hapoilla. Rankimpia minulle oli koiran nostelut, mutta nekin onnistui hienosti. On kannattanyt totuttaa koira kaikenlaiseen käsittelyyn. Uinti tehtäviä oli useampi, ja sujuivat todella hyvin. Tänä kesänä ollaan uitu paljon yhdessä, joten tätä oli harjoiteltu. Kilpasarjassa molempien oli siis syytä omata uimataito!

Liukumäki tehtävä. Kuva: Tiia Käyhty

Ei aika sakkoja tehtäviltä! Kuva: Tiia Käyhty
   Kisa aiotaan järjestää taas ensi vuonna elokuussa, jos kiinnostuit niin ota seurantaan Eläinhoitola Kopinsalmi ja k9 dog survival cup. Viikonlopun aikana sarjoja on nuorille, harrastajille ja kilpailijoille. Myös joukkueena pystyi osallistumaan. Nyt eri lajien harrastajat haastamaan itseään ja hiomaan yhteistyötä oman koiran kanssa. Tunne maalissa oli hieno: Minä ja Urho koira suoriuduttiin kaikista tehtävistä! Olen ylpeä omastani! 

   Kuvia löytyy Tiia Käyhtyn ja Pixeliisan valokuva galleriosta. Omat kuvani ostin heiltä omaan käyttöön. 

sunnuntai 8. elokuuta 2021

9 luppakorvaa


   Siinä ovat 9 pientä seisojaa. Ikää kuusi viikkoa. Yhdistelmästä Julussas MFZ Urho X Nova. On ollut hienoa olla tässäkin projekstissa mukana, kokea tämäkin. Ja ylpeä olen omastani, kehtaan vaikka vähän mainostaa. Olen tyytyväinen tulokseen, yhdeksän tasaisen hyvää, tervettä ja reipasta pentua lähtee valloittamaan maailmaa parin viikon päästä. Enemmän kuin mitään, toivon että maailma kohtelee heitä hyvin. Sumuttaren Aamu pennut.




 

lauantai 20. helmikuuta 2021

KVKS wirtual winter sprint

 Hei, nyt kaikki kellottamaan ajat vetokoiraseuran wirtuaali kisaan, siellä arvotaan ihan palkintojakin! Tässä tulee tiedot ja ohjeet leikkimieliseen skabaan:

Kymen Vetokoiraseura järjestää virtuaalisen talvisprint -kilpailun peruuntuneiden SM -kilpailuiden sijasta. Virtuaalikilpailu ei vaadi kokoontumista näinä poikkeuksellisina aikoina, eikä se katso aikaa ja paikkaa. Voit valita mieleisesi reitin, kunhan se täyttää kilpailuluokan pituusvaatimuksen. Huomioithan alueesi korona rajoitukset ja suositukset !
Osallistuminen on ilmaista ja kaikille avointa. Osallistujien kesken arvotaan tuote- ja lahjakorttipalkintoja !
Kilpailuaika 20.2.-26.2.2021
Kilpailuluokat:
Koirahiihto 5 km
Koirakelkkailu (SP1) 2 km
Valjakkoajo (SP4) 5 km
Kilpailuohjeet:
1. Suorita valitsemasi luokka ja matka
2. Tallenna suorituksesi GPS -jälki
3. Lähetä kilpailun suoritusaikana suorituksesi GPS -jälki, kilpailuluokka, kilpailjan nimi ja koiran nimi sähköpostilla osoitteeseen WinterSprint.kvks@gmail.com
4. Jaa omasta Facebook profiilista tähän tapahtumaan kuv(i)a ja/tai video suorituksesta ja koirasta ja kilpailijasta. Nyt saa revitellä, paras kuvapostaus palkitaan ! 🙂
5. Seuraa tuloksia ja arpaonnea tästä tapahtumasta

Eli tapahtuma löytyy facebookista nimellä: KVKS Wirtual Sprint 2021

-H

World cup Ounasvaara

Viikon hiihtoleiri pohjoisessa huipentui kyseenalaiseen ideaan kisata Ounasvaaran laduilla tammikuun lopussa. Latu oli haastava näin huonolle hiihtäjälle, alamäet lasketeltiin pyllymäkeä. Sijoitus sen mukainen, 6/8.Hienoa oli, että koira kulkee kuin unelma ja on terveenä! Lappi tarjosi pitkiä pertsalenkkejä ja sähäköitä koiratreenejä. Huikean hieno hiihtokausi meneillään, vaikka kisoja on peruttu. 

 



lauantai 31. lokakuuta 2020

Jämin syyskisat

     Jämin maastoihin kannattaa aina lähteä! Yksi minun suosikki kisa-, ja harjoittelu paikoista. Majoitus löytyy, ravintola löytyy ja kilometri tolkulla polkua ajaa, juosta, reenata koiria. Ja kun vaihtelua haluaa, voi mennä putkeen hiihtämään. 

Tänä vuonna Länsi-Suomen valjakkourheilijat ry järjesti koirapyöräilyn SM kisan, johon osallistuin huolimatta sysi paskasta ajotaidostani. Kevään loukkaantumisen vuoksi juoksu ollut pitkään poissa harjoittelu ohjelmasta, joten muutamia pyörälenkkejä tuli tehtyä kesän mittaan. Pyörä luokassa kalusto aiheuttaa harmia, sillä mekaanikon taitoni ovat yhtä huonot, kuin ne kuuluisat ajotaidotkin. Team Kainpon avun turvin olen selvinnyt kilkkeineni lähtöviivalle. Jännitystä tuosta koirapyöräilystä ei puutu, keskinopeuden ollessa koko ajan yli 30 km/h. Sijoitus oli odotetusti 10./15

    Tämän vuoden kisat on nyt kisattu ja katse kääntyy toiveikkaina tuleviin seikkailuihin. 





Kuvat: KIMMOVIRKKI.COM

lauantai 24. lokakuuta 2020

Kymen vetokoiraseura tutuksi!

Olen ollut Kymen vetokoiraseuran jäsen kohta jo 10 vuotta. Kymen vetokoiraseura on kaikkien valjakko lajien seura ja jäseniä on ympäri suomea. Olen toista vuotta mukana hallituksessa ja hyvällä porukalla olemme saaneet aikaan pieniä seuraa virkistaviä juttuja, kuten tämä huomisen tapahtuma Anjalassa.

Sulanmaan kisoja

 Woikoski sprint DS1, Oulun SM DS, Janakkala cross ja Vuoksi cross pyöräsarjassa. Tänä vuonna on ollut pakko hypätä kikkarin ja pyörän selkään, vaikka ajotaidot ei kummoiset olekkaan.

Vuoksicross 2020 kuva: Katja Kaipainen